Härmä Jr uutiset

  • Härmän E-pojat voitokkaina piirinsarjassa

    Härmä E-pojat jatkoivat hyviä otteitaan piirinsarjan ikäluokkansa ykkösessä.

    Härmä jr valkoinen otti voitot viime perjantaina FJK:sta 3-1 ja Tammelan Ryskeestä 1-0. Paikallisvastustaja HJS:n kanssa tasattiin pisteet 1-1-lukemin. Mainittakoon, että Härmä jr valkoinen koostuu pääosin 09-syntyneistä pelureista. Voittoja tässä ikäluokassa voidaan siis pitää vähintäänkin hyvänä saavutuksena. Valkoinen joukkue osallistui myös viime viikolla Puuhamaa-turnaukseen ja saldona oli toinen sija. Ikäluokan voittanut JanPa mm. kaatui 3-1.

    Härmä jr:n vihreä joukkue, joka koostuu kesäfutareista otti puhtaat kolme voittoa tiistaina piirinsarjassa. Ensin kaatui Pato 10-0 ja sitten JanPa 4-0. ParVi pisti Härmälle hyvin hanttiin, mutta joutui taipumaan Härmälle 4-2. Joukkueesta erottuivat erinomaisesti tutkapari Eeveri Sipilä-Jimi Koivisto, jotka vuoron perään toisilleen syötellen ja tehden maaleja. Maalissa Hugo Elsilä pelasi kerrassaan erinomaisen ottelun Parvia vastaan ottamalla mm. rangaistunpotkun kiinni.

    Härmä valkoinen on jo kesätauolla, mutta vihreä joukkue jatkaa 26.6. otteluitaan vielä Parolassa alkaen klo 18.

      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi:

Hae pelaajaksi

Haluatko liittyä Härmä jr seuraan?

Täytä hakemus  

Yhteystiedot

Hämeenlinnan Härmä jr
Hämeentie 4
13200 Hämeenlinna
044 - 237 7600
hmlharma.jr@gmail.com

 

Härmä jr somessa